Kolumni
2
0

Johanna Kauppinen: Huippuosaajia Saksan, USA:n ja Englannin työmarkkinoille!

Vaasa kouluttaa huippuosaajia Saksan, USA:n ja Englannin työmarkkinoille

Vaasan tavoitteena on olla maailman onnellisin kaupunki. Suomalainen koulutus on huippuluokkaa ja Vaasa on opiskelijakaupunki. Suomi tarvitsee osaavia työntekijöitä, mutta pelkästään synnytystalkoilla emme saa väkeämme riittämään.

Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto on asettanut tulevaisuuden tavoitteeksi, että puolet opiskelijoista tulee Suomen ulkopuolelta. Pohjanmaan ELY-keskuksen vuonna 2019 tekemän tutkimuksen mukaan noin 60 % ulkomaisista opiskelijoista näkee Suomen mahdollisena työskentelymaana opintojensa jälkeen.

Tämä on loistavaa – Vaasaan tulee opiskelijoita, pakolaisia ja rakkauden perässä Suomeen muuttavia. He viihtyvät ja jäävät tänne. Tulevaisuuden työvoimapula on ratkaistu.

Valitettavasti tämä yhtälö ei toimi. Vaasan ulkomaalaiset asukkaat kertovat, että työpaikkoja on hyvin vaikea saada. Mitä voimme tehdä toisin Vaasassa?

Johanna Kauppinen - MEGA 3 1

Maassa maan tavalla

Suomalaiset opiskelijat integroituvat työelämään tekemällä töitä opintojensa aikana. Myös Euroopan ulkopuolelta tulevat opiskelijat voivat opintojensa aikana työskennellä osa-aikaisesti tai osan vuotta myös kokoaikaisesti. Kokemus perustason työskentelystä Suomessa opintojen aikana helpottaa oman alan töiden saamista opintojen jälkeen. Konkreettinen ”Työnhaun ABC” mukaan opiskelijoiden syksyn ohjelmaan. Vinkki oppilaitoksille, ja ehkä myös ammattiliitoille.

Annetaan reilu mahdollisuus

Tutkinto-opiskelijalle myönnetään valmistumisen jälkeen vuoden oleskelulupa työnhakua tai yrityksen perustamista varten. Miksi ei kaksi vuotta? Vakituisen työpaikan saaminen on vaikeaa kenelle tahansa. Vinkki Arkadianmäelle.

Ammattitaito ennen kielitaitoa

Työpaikkailmoituksissa vaaditaan suomen tai ruotsin kielen taitoa, vaikka työtehtävästä suoriutuminen ei olisi kielitaidosta kiinni. Vaasalaisia ja pohjalaisia firmoja kehotan rohkeuteen – älä palkkaa vain tuttua ja turvallista, vaan uskalla olla avoin uudelle. Näin työntekijöitä riittää myös kymmenen vuoden kuluttua.

Kielitaito

Kieli on avain kotiutumiseen. Ovatko tarjottavat kielikurssit ajan tasalla ja helposti saatavilla? Työnantajille vetoomus – palkkaa ulkomaalainen ja anna hänen oppia suomea tai ruotsia työn ohella. Meille suomalaisille taas muistutus: älä aina vaihda englantiin.

Realismia ja oma-aloitteisuutta

Suurin työ jää toki ulkomaisille opiskelijoille itselleen. Jos Suomi kiinnostaa, niin on oltava sinnikäs ja oma-aloitteinen. Pyydä suomalaista kaveria tarkistamaan työhakemuksesi. Esitä opinnot ja työkokemus ulkomailla sellaisessa muodossa, että ne ovat ymmärrettäviä suomalaiselle lukijalle. Opettele suomea tai ruotsia.

Kansainvälinen Vaasa

Vaasassa tehdään jo paljon hyvää integraatiotyötä, mutta täytyy tehdä enemmän, luovemmin ja paremmin. Muuten Vaasan oppilaitoksista valmistuvat ulkomaalaiset opiskelijat lähtevät muualle. Silloin Vaasa ja suomalainen yhteiskunta ei saa parasta hyötyä Suomen huippuluokan koulutuksesta.

Mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa sitä, että kaikki – taustasta riippumatta – saavat tietoa ja tukea kielten oppimiseen, opiskeluun ja työuran luomiseen.

Haluan vaikuttaa Vaasan valtuustosta käsin parempaan työelämän integraatioon ja siksi olen kunnallisvaaliehdokkaana Vaasassa. Tervetuloa tutustumaan ajatuksiini osoitteessa www.johannakauppinen.fi.

Johanna Kauppinen
varatuomari
kunnallisvaaliehdokas (RKP)

Kuvat: Anne Tuulikangas

Kommentit (0)

Jätä kommentti