Fakta
0
0

Keskussairaala tarvitsee puolustajansa!

Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Joakim Strand on ehdolla tammikuun aluevaaleissa.

Olen pohtinut asiaa pitkään, mutta lopulta päätös oli helppo. Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelun ohjausryhmän jäsenenä olen jo hyvin tässä työssä sisällä. Kokemuksesta voin myös todeta, että esimerkiksi keskussairaalamme asemaa on jatkuvasti puolustettava ja sen toimintaa kehitettävä. Vahvan potilasturvallisuustyön jatkamisen ohella tähän liittyy muun muassa lääketieteellisen koulutuksen lisääminen, Strand toteaa.

Noin 7 vuotta sitten avasin eduskuntavaalikampanjani sairaalamme kahvilassa juuri siitä syystä, että halusin korostaa miksi elinkeinoelämän on luotava uutta arvoa ja resursseja hyvinvointipalveluiden turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Laadukkaat sotepalvelut elämän eri vaiheissa ovat äärimmäisen tärkeitä paitsi alueemme ihmisille, myös seudun ja elinkeinoelämämme kilpailukyvyn näkökulmasta. Tulevalla hyvinvointialueella on iso rooli myös 700 miljoonan budjetin ja 8000 henkilön työnantajana, Strand päättää.

Joakim Strand

Kommentit (0)

Jätä kommentti