Vaasassa on osa keskustan ranta-alueista ollut perinteisesti teollisuuden käytössä. Nyt, teollisen toiminnan siirryttyä muualle, aukeaa meille valtavat mahdollisuudet rantojen uudenlaiselle kehittämiselle ja merenläheisen asumisen rakentamiselle. Kaupunki on parantanut varsinkin ydinkeskustan ranta-alueiden infraa valtavasti, ja rannoista on tehty kaikkien kaupunkilaisten yhteinen olohuone. Myös rannoilla olevat yritykset ovat kehittäneet palveluitaan. Varsinainen asuntorakentaminen on kuitenkin rantojen läheisyydessä ollut toistaiseksi vähäistä. Nyt tilanne alkaa vihdoin muuttumaan. Parin kilometrin säteellä Vaasan torista on kaavoitettu tai kaavoitetaan merellistä asumista yli viidelle tuhannelle asukkaalle.
Wärtsilän vanha konepa-alue, Vaskiluoto sekä Rahkolan- ja Saippuanranta mahdollistavat aivan uudenlaista rakentamista. Eikä unohdeta Mansikkasaarta, johon mahtuu yhtä aikaa venesatamat, yhteisiä virkistysalueita, uimaranta sekä asumista. Ajatusleikkinä heitän rivitaloasunnot omalla venelaiturilla. Toteutettu jo muualla, miksei siis myös täällä. Tämän kaltainen asuminen houkuttaisi aivan varmasti asumaan Vaasassa, tai muuttamaan tänne myös muualta. Selkänojaa rohkeillekin ratkaisuilla löytyy suoraan kaupungin strategiasta, jossa vetovoimaisen Vaasan yhdeksi tavoitteeksi on määritelty nimenomaan merenläheinen asuminen.
Ensimmäisenä yllä olevista alueista lähtee rakentumaan Wärtsilän vanha konepaja-alue. Alueelle on suunniteltu myös korkeampaa rakentamista. Tämä tarjoaa huikeat näkymät auringonlaskuun ja merelle. Alueelle suunniteltu musiikki- ja kongressikeskus lisää koko seudun veto- ja pitovoimaa valtavasti. Tätä täytyy yhdessä edistää kaikin keinoin.
Vaikka suhdanne on juuri tässä hetkessä vaikea asuntorakentamiselle, on tilanne myös tällä kertaa väliaikainen. Kun tilanne taas kohta muuttuu paremmaksi, täytyy meidän olla valmiita. Nyt tarvitaan rohkeutta viedä tehdyt suunnitelmat maaliin.
Marko Heinonen
Vaasan kaupunginhallituksen vpj.