Tällä kertaa pureudun ajankohtaiseen aiheeseen, Suomen puolustamiseen. Minusta on korkea aika tun-nustaa tämänhetkinen tilanne ja naapurimme tapa esiintyä uhmakkaasti mm. hyökkäämällä Ukrainaan.
He ovat taitavia myös psykologisessa vuorovaikutuksessa, jota kutsutaan propagandaksi, sekä tekemällä haittaavia toimenpiteitä naapurivaltioita kohtaan kaikenlaisilla tempuilla, missä vain mielikuvitus on rajana. Onneksi saimme pikaisesti rajalain voimaan, maahantulo oli yksi tapa aiheuttaa ongelmia, jota kutsutaan välineellistetyksi maahantuloksi. Lain voimaantulo olikin hilkulla, eduskunta äänesti 167 puo-lesta, 31 edustajaa ei tyhjiä nolla ja yksi oli poissa. Minusta kun kyse on isänmaasta ja sen puolustamises-ta poliitikkojen ei saisi antaa ideologisille haaveille valtaa, ne tulisivat jättää sivummalle. Maailma ei ole kuten ennen, vain me voimme pitää turvallisuuden uskottavuuden takaamalla puolustuksen kaikelta osin. Nyt tulevan jalkaväkimiina keskustelun otaksun kulkevan valitettavasti samaa kaavaa, osa ajattelee humanistisesti, osa ideologian kautta ja mikä pahinta, osa pelkää mainehaittaa. Mainehaitta olikin se mitä varsinkin vasemmiston poliitikot eduskunnassa hyvin mielellään toivat esille rajalain käsittelyssä.
Kun saimme rajalain läpi, tekivät monet EU maat perässä saman. Emme siis olleet mainehaitta, päinvas-toin! Näytimme esimerkkiä, kummasti mainehaitasta eivät ole sen jälkeen sanoneet vasemmisto sanalla-kaan. Ehkäpä voimme tehdä saman jalkaväkimiinojen suhteen erkaantumalla pikaisesti Ottawan sopi-muksesta. Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi arvioi, että mikäli Suomi haluaisi irtaantua Ottawan sopimuksesta, se olisi oikeudellisesti yksinkertainen prosessi. Sopimuksessa on puolen vuoden irtisanomisaika.
Seuraan tulevia keskusteluja herkällä korvalla, se poliitikko, joka ottaa esille mainehaitan tmv. ei ansaitse minussa arvostusta, en kuuna päivänä pidä sellaista pätevänä hoitamaan Suomen asioita, joka ajattelee väärältä kantilta mitä mieltä muualla ollaan meistä. Nyt pitää ajatella oman edun mukaisesti, ja vähät piitata siitä mitä muualla meistä ajatellaan. Oman maan etu pitäisi mennä kaiken edelle, varsinkin kun kyseessä on turvallisuus. Uhkakuvista huolimatta Suomi on turvallinen maa, me voimme sen tehdä kan-sana turvallisemmaksi. Pohjanmaalla me varmasti ymmärrämme nämä asiat ja olen ylpeä veteraaneista, sekä lotista, jotka tekivät tämän maan meille. Toivotaan ettemme koskaan joudu enään sotaan, uskottava puolustus on siihen paras tae. Lopuksi siteeraan Mannerheim ristin ritaria nro.162 Adolf Ehrnroothia.
-Suomi on hyvä maa, se on paras meille Suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa, ja sen aino-apuolustaja on Suomen oma kansa.
– Se, joka ihannoi sotaa, on mielipuoli. Me, jotka olemme olleet sodassa mukana, olemme varmasti rau-han ystävien kärkijoukoissa.
– Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuut-taan.
Toivotan lukijoille hyvää ja rauhaisaa joulua. Joulun aikaan on hyvä hiljentyä ja rauhoittua, sekä pitämäl-lä huolta lähimmäisistä.
Tero Sulkakoski
PS, Kunnanvaltuutettu